Matka Matka

Matka

Kaadoin juuri lempituoppiini Pyynikin käsityöläispanimon Pikkuportteria. Äkkiseltään voisi luulla, että se ei ole matkannut syysillan ilokseni kovin kaukaa. Noin neljän kilometrin päästä, mutta se on matkannut paljon pidemmän matkan – paljon.

Noin viisitoista vuotta sitten istuin Tuomaksen kanssa oluelle. Olimme perustaneet Partaisten miesten parlamentin, vapaamuotoisen herrakerhon, joka aika ajoin kokoontui oluttuopin ääreen jutustelemaan ja visioimaan. Jossain vaiheessa puheenaiheet kääntyivät olueen yhä useammin. Silloin Suomi oli vielä hieman erilainen olutmaa, valikoimat olivat melko kehnot. Erään oluttuopillisen jälkeen Tuomas heitti: ”Pitäiskö perustaa panimo”. Te jotka tunnette Tuomaksen tiedätte, että hänellä on erityinen tapa ”kertoa” asioita. Hän heittää kysymyksen ilmaan, katsoo kulmien alta, on hetken hiljaa ja nauraa päälle. Se on merkki siitä, että Tuomas on päättänyt tehdä jotain suurta. Joku pienpanimoyrittäjä, jonka nimeä en nyt valitettavasti muista sanoi: ”Vaatii hulluutta ryhtyä yrittäjäksi, mutta pienpanimoyrittäjäksi lähteminen vaatii erityistä hulluutta”. Tuomaksen silmäkulmassa oli tuolloin pilkahdus tuota erityistä hulluutta. En epäillyt hetkeäkään, etteikö hän vielä jonain päivänä toteuttaisi tuota ”lupaustaan”

Vuodet vierivät ja Partaisten miesten parlamentti jatkoi turinointia olutkuppiloissa. Hiljalleen suomalaiset oppivat, että kolmos- ja nelosoluen lisäksi maailmasta löytyy myös muita oluita. Laimeaan kotimaiseen lageriin tottuneet suomalaiset saivat tuoppeihinsa tsekkiläisiä tummia lagereita. Velkopopovický ja  Staropramen maistuivat, olutguru Michael Jackson kävi kehumassa sahtia, mutta sitten taas hiljeni – kansa palasi juomaan tunturipurojen raikkautta.

Sitten tapahtui jotain suurta. Maailmanlaajuinen oluttsunami iski isänmaamme rantakallioihin. Se toi maahamme uuden olutbuumin ja toi tullessaan suuren kirjon eri oluttyylejä. Sen kuohuista maahamme nousi pienpanimoita. Ja millaisia pienpanimoita – Suuria! Monen muun lailla olin ällikällä lyöty siitä laadusta ja makujen rikkaudesta, joita pienpanimomme panivat.

Sitten eräänä iltana puhelin soi. Tuomas soitti ja nauroi. Tunnistin tuon naurun, saman naurun olin kuullut viisitoista vuotta aiemmin. Tuomas kertoi, että oli menossa opiskelemaan oluenpanemista ja perustaa käsityöläispanimon. Yhdyin nauruun, ja pitkään me Partaisten miesten parlamentin pojat nauroimmekin.

Valmistuslupa saatiin toukokuussa 2013 ja nyt Pyynikin käsityöläispanimon olutta saa kaupoista, ravintoloista sekä Alkosta. Matka on ollut ehkä pitkä, mutta loppukiri on ollut enemmän kuin uskomaton. On vaikea kuvailla niitä ylpeiden tunteita, jotka sydänalaani puristavat. Tuomas, Jenni, Rauno ja koko panimonväki ovat tehneet loistavaa työtä. Yhteisöllisyys, joka panimon ympärille on syntynyt ylittää käsityskykyni.

Ihmiset, tukekaa kotimaisia pienpanimoita. Ei siksi, että ovat kotimaisia, vaan koska niissä pannaan vähän perkuleen hyvää olutta!

Veikko Sorvaniemi

PS. Jatkossa tähän blogiin  lisäkseni kirjoittaa panimon väki, vierailevat tähdet sekä muut oluenystävät. Jos haluat kirjoittaa blogiin niin ota yhteyttä sorvaniemi(at)gmail.com.