Kortteliolut Kortteliolut

Kortteliolut

Tampereen kaupunginosat saavat omat oluet

Pyynikin käsityöläispanimo haluaa kunnioittaa rakastamaansa kotikaupunkiaan julkaisemalla uniikit kertaerät eri kaupunginosille. Tamperelaisten rakastama Pyynikin käsityöläispanimo antaa rakkautta takaisin ja tarjoaa tamperelaisille mahdollisuuden päästä mukaan, tähän tuikiharvinaiseen projektiin. Nyt voit varmistaa mukanaolosi ostamalla ennakkoon kortteliolutlahjakortin.

Myymme ennakkoon rajatun erän lahjakortteja, joilla saa kortteliolut-sarjan kaupunginosaoluet itselleen. Valittavanasi on joko 12, 24 tai 48 olutta sisältävää sarjapakettia. Oluita on siis jokaisessa paketissa 12 erilaista. Alhaalla näet listan oluista. Lisäksi lahjakortilla saat ilmaisen pääsyn avoimelle panimokierrokselle, jonka arvo on 30-120 euroa ja joita järjestetään kerran kuukaudessa panimolla.

Projekti toteutetaan yhteistyössä Moro-lehden kanssa. Moro-lehti osallistuu hankkeen äänestystuotantoon, jotta kaikki tamperelaiset pääsisivät äänestämään suosikkikaupunginosaansa sekä vaikuttamaan oluttyyliin jota haluavat omaan olueen.

Oluet ja kaupunginosat yhdistetään lokakuun 2018 aikana.

Oluet tulee noutaa lahjakorttia vastaan Pyynikin käsityöläispanimon kaupalta, osoitteesta Kolismaankatu 1, Tampere. Uusi erä tulee haettavaksi aina kuun viimeinen päivä, poislukien joulukuun olut, jonka saa noutaa ennen Joulua.

Lahjakortin saajat saavat aina tiedotteen s-postiin oluiden nouto-ohjeista sekä avoimista panimokierroksista.

Hankkeesta on suunniteltu kaksivuotinen. Ensimmäinen sarja julkaistaan 2019 ja toinen 2020 vuosien aikana.

Mikäli oluita jää ennakkomyynnin jälkeen vapaiksi, niitä myydään yksittäisinä, panimon kaupalla (hintaan 4,17€/0,5L tölkki), kaupunginosien marketeissa ja panimoravintolassamme, Pyynikin Brewhousellla, osoitteessa Verkatehtaankatu 2, Tampere.

Kippis ja tervetuloa mukaan tähän historialliseen hankkeeseen!

OLUET VALITTAVAKSI (13 KPL) 12 valitaan. (Oluet ja kaupunginosat päivitetään heti äänestystulosten selvittyä).

  1. Amerikkalainen IPA 5,3 alk.til.-%, Hedelmäinen, reilusti aromihumaloitu pintahiivaolut
  2. IPA 5 alk.til.-%, englantilaistyylinen havuinen, katkeroinen, perinteinen pintahiivaolut.
  3. PILS 5,1 alk.til.-%, tsekkiläistyyppinen, rapsakka pohjahiivaolut.
  4. WITT 5,0 alk.til.-%, belgialaistyyppinen, mausteinen vehnäolut.
  5. STEAMLAGER 5,0 alk.til.-%, korkeammilla lämmöillä käynyt kalifornialaistyylinen pohjahiivaolut.
  6. SAISON 5,4 alk.til.-%, hapan ja raikas pohjois-Ranskalainen maalaisolut.
  7. ETELÄN PALE ALE 5,0 alk.til.-%, eksoottisilla humalalajikkeilla humaloitu yltiöhedelmäinen pintahiivaolut.
  8. SAVUOLUT 4,8 alk.til.-%, tumma, savuinen pintahiivaolut.
  9. STOUT 4,8 alk.til.-%, paahteisen pehmeä, kahvinen, tumma pintahiivaolut.
  10. NEW ENGLAND IPA 5,5 alk.til.-%, Vermontin tyyliin rakennettu suodattamaton pintahiivaolut.
  11. MILK STOUT 4,4 alk.til-%, laktoosilla höystetty, makea stout.
  12. RED ALE 5,0 alk.til.-%, hieman paahteinen, rospuuttoinen, maltainen pintahiivaolut.
  13. GOSE 5,0 alk.til.-%, Leipzigin alueen suolainen, mausteinen ja marjainen hapanolut.

 

Osta lahjakorttisi tästä