Osakeanti 2013 merkitty loppuun! Osakeanti 2013 merkitty loppuun!

Osakeanti 2013 merkitty loppuun!

Osakeanti merkitty loppuun. Enempää ei ole saatavilla toistaiseksi

Pyynikin käsityöläispanimo Oy

Aikaisemman antipäätöksen mukaisesti merkittävänä on ollut 1600 B-osaketta. Näistä on jäänyt merkitsemättä 77 kappaletta. Vahvaportterin maailmanmestaruuden ja monien kyselyiden vuoksi olemme hallituksen päätöksellä voineet avata loput osakkeet vielä merkittäväksi.

Olemme olleet tyytyväisiä Invesdorin antamaan palveluun, mutta osakkeita ollessa vain 77 kappaletta jäljellä ja kysynnän suurta, päätimme ottaa merkinnät itse vastaan.

B-osakkeita on yhteensä 2000 kappaletta ja niitä on jäljellä 77 kappaletta (8.82014).

B-osake on osinkoarvoltaan sama kuin A-osake. Äänimäärässä B-osake on 1/20 suhteessa A-osakkeeseen. A-osakkeita on 100 kappaletta. Osakeantia on jatkettu 9.9.2014 asti tai niin kauan kuin osakkeita on jäljellä. Osakkeet ovat B-osakkeita ja niiden merkintähinta on 160 euroa.

Antiin osallistuminen

Merkitäksesi osakkeita tulee  ensin lähettää sähköpostilla merkintä  info@pyynikki.org osoitteeseen seuraavilla tiedoilla:

Otsikoksi osakeanti ja saajan nimi/nimet

Viestiksi seuraavasti:

Osakkeiden maksajan nimi

Osakkeen saajan nimi/nimet

Osakkeen saajien sotut (pystymme varmistumaan henkilöllisyydestä esimerkiksi osingonjaossa)

Osakkeen saajien sähköpostiosoitteet tiedottamista ja yhtiökokouskutsuja varten

Osakkeen saajien postiosoite johon voimme lähettää itse osakekirjan

Merkittävien osakkeiden kokonaismäärä

Muita lisätietoja jos tarvetta

Tämän jälkeen tarkistamme onko osakkeita vielä jäljellä ja lähetämme sinulle vahvistuksen asiasta. Merkinnän jälkeen, tulee 160 € maksu suorittaa seuraavalle tilille:

IBAN: FI05 8146 9710 0251 63
BIC/SWIFT: DABAFIHH
Pankki: Danske Bank
Saaja: Pyynikin käsityöläispanimo
Viesti: Osakeanti

Lisätiedusteluita voi lähettää ylläolevaan sähköpostiin tai seuraavista numeroista arkisin 10-17

Rauno Pere 044-4890968