Pyynikin brewing company and K-food store chain Kuninkaankulma Mikko Salmia, have developed the first aroma fridge for beers. Keeping beers fresh as possible at the selling point, just hours after being canned at the brewery.
Pyynikin käsityöläispanimo ja Kuninkaankulman K-kauppias Mikko Salmia ovat kehittäneet maailman ensimmäisen aromikaapin oluille. Aromikaapista löytyy Pyynikin käsityöläispanimon oluita mahdollisimman tuoreena. Nopeimmillaan oluet saapuvat aromikaappiin saman päivän aikana kun olut on valmistunut.
– Tuomas Pere on intohimoisin olutihminen, jonka tiedän ja on valmistanut useita maailman parhaaksi valittuja oluita. Jos tällainen kaveri sanoo, että tuoreudella on lisäarvonsa, niin kyllähän kauppias sen uskoo, K-Supermarket Kuninkaankulman kauppias Mikko Salmia kertoo.
Idea aromikaapista syntyi Pyynikin käsityöläispanimon olutmestari Tuomas Peren ja K-kauppias Mikko Salmian kahvipöytäkeskustelun tuloksena. Aromikaapissa olut säilyy viileässä ja on aina tuoretta.
– Näemme paljon vaivaa juomaosastomme hoitamiseen ja virikkeelliseen valikoimaan. Lisäksi ainahan sitä kauppias miettii, että miten asiakasta voidaan yllättää tai miten asiakkaiden odotukset voidaan ylittää. Tällaisen pohtimisen tuloksena sitten avattiin suumme Tuomaksen kanssa samaan aikaan ja asia lähti saman tien lentoon, Mikko Salmia kertoo.
– Meillä Pyynikillä rakastetaan hyviä ideoita ja kun sellaisia syntyy niin meillä on tapana myös toteuttaa ne. Ideoista hienoimpia ovat usein ne joissa teemme yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa, olutmestari Tuomas Pere kertoo. On hienoa julkaista aromikaappi Kuninkaankulman K-Supermarketissa, joka on valittu Hämeen ja Pirkanmaan alueen parhaaksi kaupaksi, lisää Pere.
Aromikaapin sisältö tulee vaihtumaan sitä mukaan kuin panimolta valmistuu vahvasti aromihumaloituja oluita. Aromikaappiin tulee pieni infotaulu, johon merkitään oluen valmistumispäivä ja viimeinen kaapissaolopäivä. Kun kaapissaolopäivä tulee täyteen siirtyy olut normaaliin valikoimaan, jossa se säilyy vielä pitkään hyvänä.
Published : 23.04.2019